Seurakuntaforum 26.-27.9.2024 – Ilmoittaudu mukaan

Seurakuntaforum 2024

Lähde mukaan Seurakuntaforumiin 2024!

Järjestämme Seurakuntaforumin 26.-27.9. Tampereella! Tapahtumapaikkana on aivan Tampereen Rautatieaseman kupeessa sijaitseva trendikäs Solo Sokos Hotel Torni, jonne myös majoitumme päivien ajaksi.

Seurakunforum on Primen-ohjelmiston parissa työskenteleville seurakuntien työntekijöille suunnattu koulutus- ja käyttäjätapahtuma, jonka aikana Prime käyttäjät pääsevät kuulemaan Primeen liittyvistä ajankohtaisista asioista, osallistumaan koulutuksiin ja työpajoihin sekä keskustelemaan muiden käyttäjien ja TSS Primen työntekijöiden kanssa Primen kehittämisestä ja tulevaisuudesta.

Ohjelma ja ilmoittautuminen

Vuoden 2024 Seurakuntaforumin ohjelmaan on valikoitunut tällä kertaa erityisesti klinikoita ja työpajoja Primen eri osa-alueista. Lisäksi mukana on muita laadukkaita esityksiä, vierailijoita ja keskustelumahdollisuuksia ajankohtaisista ja kiinnostavista aiheista.

Voit tutustua tarkemmin Seurakuntaforumin alustavaan ohjelmaan ja esiintyjiin alla olevaa painiketta klikkaamalla. Muutokset ohjelman aikatauluun ja sisältöön ovat mahdollisia.

Ilmoittaudu mukaan nyt!

Seurakuntaforumin ilmoittautuminen on nyt auki. Pääset ilmoittautumaan mukaan Seurakuntaforumiin alla olevan painikkeen kautta.

Hinnat ja peruutusehdot

Seurakuntaforumin hinnoittelu:

  • Super Early-bird 350 € (voimassa 15.4.-31.5.)
  • Early-bird 450 € (voimassa 1.6.-31.7.)
  • Normaalihinta 550 € (voimassa 1.8.-15.9.)

Tämä hinta ei sisällä majoituskuluja ja ne laskutetaan valitun majoituksen perusteella. Kaikki ilmoittautumiset ovat sitovia. Ilmoitettuihin hintoihin lisätään alv. 24 %.

Osallistuminen on mahdollista peruuttaa veloituksetta 26.8.2024 mennessä. Tämän jälkeen tapahtuvista peruutuksista veloitamme koulutuspäivien hinnan kokonaisuudessaan.

Tapahtumapaikka ja majoitus

Tapahtumapaikkana on tänä vuonna Tampereen Rautatieaseman vieressä sijaitseva Solo Sokos Hotel Torni Tampere. Tapahtumapaikkaan liittyvä tarkempi info sekä saapumisohjeet lähetetään ilmoittautuneille lähempänä tapahtumaa elo-syyskuun vaihteessa.

Olemme varanneet yöpyjille huonekiintiön Solo Sokos Hotel Torni Tampereeseen yhden tai kahden hengen huoneissa. Majoituksen hinta on 80 €/hlö kahden hengen huoneessa ja 140 €/hlö yhden hengen huoneessa. Jos yövyt kahden hengen huoneessa, ilmoitathan ilmoittautumislomakkeessa huonekaverin nimen. Huoneiden hinnat sisältävät arvonlisäveron.

Nähdään Seurakuntaforumissa!